Facebook-prikbord van Miesten tasa-arvo ry

perjantai 25. joulukuuta 2015

Samat säännöt kaikille puolustusvoimissa



Puolustusvoimissa suunnitellaan ulkonäkö- ja pukeutumissääntöjen höllentämistä (Ksml 22.12.), jotta eri etniset ryhmät, vakaumukset ja kulttuuriset taustat tulisivat paremmin huomioiduiksi. Jo nyt on esimerkiksi varusmiesten hiusten pituutta rajoitettu, vaikka vapaaehtoista asepalvelusta suorittaville naisille sallitaan pitkät hiukset (nutturalla palvelusaikana).

Perustuslaissa säädettyä yhdenvertaisuutta kunnioittaen sääntöjen pitää olla tietysti samat kaikille tasa-arvoisesti. Sukupuoleen, vakaumukseen tai etniseen taustaan perustuva erityiskohtelu on syrjivää ja epäoikeudenmukaista. Sellaisista järjestelyistä pitää luopua, eikä lisätä niitä entisestään.

Miksi jotkut taustat tai vakaumukset oikeuttaisivat erityiskohteluun, mutta toiset eivät? Tämähän on selvä signaali siitä, että joitain pidetään arvokkaampina kuin toisia. Tällainen linjaus heikentää joukkojen koheesiota valtavasti, millä voi puolestaan olla kauaskantoisia ja vakavia haittavaikutuksia.

Jos sääntöjä ryhdytään höllentämään, niin tulee tehdä tasapuolisesti kaikkien kohdalla. Jos joissain säännöissä todetaan olevan joustamisen varaa joidenkin kohdalla, ei niiden pilkuntarkalle noudattamiselle voi olla pakottavaa tarvetta muidenkaan kohdalla.


Juuso Erno


Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja

perjantai 4. joulukuuta 2015

Väkivalta ja viha

Helsingin Sanomat jatkaa tuttuun tyyliin miehiin kohdistuvan väkivallan vähättelyään (HS 2.12.). Useat tasapuoliset ja laadukkaat väkivaltatutkimukset, kuten Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti Heunin ”Tuhansien iskujen maa”- tutkimus, ovat osoittaneet, että miehet ja naiset kokevat väkivaltaa parisuhteissa osapuilleen yhtä paljon. Miehiin kohdistuva väkivalta jää vain useammin piiloon. Väkivallan miesuhrien kynnys hakea ja saada apua myös pysyy korkealla, niin kauan kuin valtamedia ja viranomaiset eivät suostu ottamaan ongelmaa vakavasti ja toimimaan aktiivisesti sen ratkaisemiseksi.

Viime viikolla eduskuntapuolueiden puheenjohtajat ottivat yhdessä kantaa sen puolesta, ettei kokonaisia ihmisryhmiä leimattaisi ja syyllistettäisi yksittäisten henkilöiden tekemien rikosten vuoksi (HS 29.11.). Tämän oikeusvaltion perusperiaatteen soisi koskevan viimein tasapuolisesti suomalaisia miehiäkin, ilman että jokaista väkivallantekoa käytetään keppihevosena suomalaismiesten kollektiivisen syyllisyyden lisäämisessä. Loppujen lopuksi, miesvihamielisen seksismin erottaa muukalaisvihamielisestä rasismista vain irrationaalisen ja obsessiivisen vihan kohde. Vasta kun viha lakkaa olemasta salonkikelpoista voidaan väkivalta-asiaa käsitellä kiihkottomasti ja rakentavasti.



Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja