Facebook-prikbord van Miesten tasa-arvo ry

tiistai 4. marraskuuta 2014

Koulun pitää tarjota oppimisen iloa myös pojille (HS 4.11.2014)

Tuore väitöstutkimus (HS 31. 10.) osoittaa, että poikien ja tyttöjen välillä on oppimistuloksissa suuria eroja. Tyttöjen oppimistulokset ovat parempia, sillä heidän asenteensa on positiivisempi ja he yrittävät kovemmin. Pojilla kaveripiiri vaikuttaa suorituksiin usein kielteisesti.

Tutkimustulos ei ole yllättävä. Mitä koululaitoksessa aiotaan tehdä tilanteen korjaamiseksi? Vastaus ei voi olla se, että nostetaan kädet pystyyn ja sysätään vastuu asennemuutoksesta alakouluikäisten poikien niskaan. Hehän vasta opettelevat vastuunkantoa.

Koulutuksen on edistettävä sukupuolten välistä tasa-arvoa. Meidän aikuisten vastuulla on varmistaa, että näin myös tapahtuu.

Koulua on rohkeasti uudistettava, jotta poikien asenteet saadaan ajoissa muutettua oppimiselle myönteisimmiksi. Tämä tarkoittaa varmasti sitä, että koulussa on taattava työrauha. Koulutyössä pojilta on vaadittava yhtä paljon kuin tytöiltä, ja koulun on tarjottava oppimisen iloa ja onnistumisen kokemuksia pojillekin. Nyt poikien potentiaalia valuu hukkaan, eikä Suomella ole totisesti siihen varaa.

Juuso Erno

puheenjohtaja
Miesten tasa-arvo ry


http://www.hs.fi/mielipide/a1414994424360

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Tasa-arvomaaottelu on uusittava

Ruotsin väitetään peittoavan Suomen tasa-arvossa (HS Mielipide 11.9.).

Vaadin uusintaottelua, sillä lajivalikoima ja pisteidenlaskutapa ovat pielessä. Naisten määrä pörssiyhtiöiden hallituksissa tai parlamenteissa ei kerro tasa-arvon toteutumisesta mitään. Samapalkkaisuus toteutuu Suomessa varsin hyvin. Ruotsissa tilanne on tuskin toinen.

Tasa-arvo-ottelussa pitäisi vertailla ainakin sukupuolten yhdenvertaisuutta lain edessä, koulumenestystä, huoltajuuspäätöksiä, edustusta tasa-arvoelimissä, väkivallan uhriksi joutumista, tehtyjä työtunteja, eliniänodotetta, työtapaturmia, itsemurhia ja asunnottomuutta.

Maiden paremmuusjärjestykseen asettaminen edellyttää uusintaa, mutta sukupuolten järjestys lienee useimmille ilmeinen.

Yhdessä lajissa Suomi voittaa selvästi: länsinaapurissa miesten oikeuksien puolustajat on vaiennettu uhkailulla, mutta meillä miesasialiike vahvistuu.

Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja

_________________

Helsingin Sanomat 14.9.2014

Huonoista häirintäkampanjoista enemmän haittaa kuin hyötyä

Suomalaiset viranomaiset ovat ryhtyneet kampanjoimaan seksuaalista
häirintää vastaan. Hieno ajatus hukkuu ikävästi heikkoon ja yksipuoliseen
toteutukseen.

Sisäministeriön Right to Choose – kampanja jättää häirinnän miesuhrit
täysin huomiotta. Tasa-arvovaltuutetun vain muodollisesti
sukupuolineutraalin Ei meidän koulussa – kampanjan materiaalissa esitetään
suorastaan hyväksyttävänä tilanne, jossa tyttö hyökkää väkivaltaisesti
pojan kimppuun.

Molemmat kampanjat epäonnistuvat seksuaalisen häirinnän määrittelyssä.
Oikeusvaltiossa on oltava etukäteen tarkkaan tiedossa se, mikä on
kiellettyä. Niinpä määrittelyksi ei riitä se, että käytös on jonkun
mielestä ei-toivottua. Sehän on korkeintaan jälkikäteinen arvio
subjektiivisista tuntemuksista. Lähtökohtaisesti millainen katse, vitsi
tai flirttailu tahansa voi kampanjoiden mukaan olla häirintää.
Epämääräisyys lietsoo hysteriaa, mikä on haitaksi nuorten, etenkin
poikien, seksuaalisuuden tasapainoiselle kehitykselle positiiviseksi
voimavaraksi.

Voi myös kysyä, miksi viranomaiset eivät vaadi saman tien nollatoleranssia
kaikenlaiselle kiusaamiselle ja väkivaltaisuudelle?


Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja

_____________________

Helsingin Sanomat ei julkaissut tätä mielipidekirjoitusta

lauantai 13. syyskuuta 2014

EU:sta demokraattinen tasa-arvon edistäjä

Keskisuomalaisen pääkirjoituksen (11.9.) mukaan EU ei voi olla uskottava tasa-arvon edistäjä, jos miehet ja naiset eivät ole tasa-arvoisesti edustettuina sen omassa päätöksenteossa.

Lissabonin sopimuksen mukaan tasa-arvo ja demokratia ovat EU:n perusarvoja. EU olisi uskottava näiden arvojensa edistäjänä, jos EU:n päättäjät valittaisiin demokraattisesti ja heidän sukupuolestaan välittämättä. Ikävä kyllä, näin ei tapahdu.

Jotta tasa-arvoa voitaisiin EU:ssa tehokkaasti edistää, unionin ja jäsenvaltioiden tasa-arvopolitiikassa tulisi huomioida yhtäläisesti sekä miesten, että naisten tasa-arvo-ongelmat ja oikeudet.

Siksi sukupuolten tulisi olla tasapuolisesti edustettuina tasa-arvopolitiikkaa valmistelevissa ja toteuttavissa tasa-arvoelimissä niin EU:ssa kuin kansallisella tasolla. Ikävä kyllä, näin ei ole.

Miehet ovat tasa-arvoelimissä pahasti aliedustettuja, ja se näkyy siinä, ettei EU:n tai jäsenmaiden tasa-arvopolitiikassa kiinnitetä juuri lainkaan huomiota miesten ongelmiin tai oikeuksiin.

Juuso Erno
puheenjohtaja
Miesten tasa-arvo ry

Keskisuomalainen 13.9.2014 

torstai 5. kesäkuuta 2014

POIKIEN HÄIRINTÄKOKEMUSTEN VÄHÄTTELY JATKUU

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (2.6.) vaadittiin tyttöjen kouluissa
kokeman seksuaalisen häirinnän saattamista kuriin.

Miksi tämä ongelma pitäisi sukupuolittaa? Vuoden 2013 kouluterveyskyselyssä selvisi, että yläkouluikäisistä pojista 46 prosenttia ja tytöistä 61 prosenttia on kokenut seksuaalista häirintää
joskus tai toistuvasti. Sukupuolten välinen ero ei siis ole kovin suuri,
etenkin jos otetaan huomioon se, että poikien kynnys kertoa kokemuksistaan
on tunnetusti korkeammalla.

Miksi pojat halutaan taas kerran jättää ongelmineen oman onnensa nojaan?
Eikö olisi järkevämpää, tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa puuttua
sukupuolineutraalisti koko ongelmaan kerralla?

Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja

__________________________________

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Syyttelystä sukupuolineutraaliuteen (Iltalehti 8.3.2014)




Iltalehden pääkirjoituksessa (6.3.) toivottiin, ettei naisiin kohdistuvasta väkivallasta puhuminen johtaisi sukupuolisotaan tai syyttelyyn. Ikävä kyllä, näin on jo käynyt. EU:n perusoikeusviraston, vain naisten väkivaltakokemuksia selvittäneen, tutkimuksen julkistamisen jälkeen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sysäsi YLE:n pääuutislähetyksessä (5.3.) vastuun väkivallasta kollektiivisesti miehille. Aivan kuin miehiin ei kohdistuisi lainkaan väkivaltaa ja naiset eivät koskaan väkivaltaan syyllistyisi.

Jos yhteistä tasa-arvopolitiikkaa halutaan rakentaa, on luovuttava näistä miesvihamielisistä asenteista ja tuomittava kaikenlainen väkivalta yhtä lailla, uhrin tai tekijän sukupuolesta riippumatta. Sukupuolineutraalit tutkimukset estäisivät syyllistämiset ja uhriutumiset. Nyt tavoitteen toteutuminen on taas askeleen kauempana.

Juuso Erno
Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja



maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kova pala tasa-arvopolitiikalle



Miehet ovat tasa-arvolle, tai tasa-arvopolitiikalle, todella vaikea pala (HS 23.2.). Tasa-arvopolitiikan ykkösprioriteetin pitäisi olla sen varmistaminen, että kaikilla, sukupuolesta riippumatta, on samat oikeudet ja velvollisuudet sekä yhdenvertainen asema lain edessä. Niin kauan kuin meillä on lakeja ja viranomaisia, jotka syrjivät miehiä sukupuolen perusteella, puhe sukupuolten välisestä tasa-arvosta on vitsailua.  Jos edes tasa-arvolakia ei onnistuta nyt muuttamaan naisia selvästi suosivasta sukupuolineutraaliksi, ei tulevaisuus näytä valoisalle. 

Jotta miesnäkökulma tulisi paremmin huomioiduksi tasa-arvopolitiikassa, on vahvistettava merkittävästi miesedustusta ja miesasiaosaamista tasa-arvoelimissä. On varmistettava, että kaikki julkisen vallan päätökset ja toimenpiteet arvioidaan sekä miesten, että naisten kannalta. Lisäksi Suomen edustajien on huolehdittava, että jatkossa miesnäkökulma vaikuttaa ratkaisuihin kansainvälisillä foorumeilla, kuten vaikkapa YK:ssa.

Kun tämä pohjatyö on saatu valmiiksi, asenteet ja kulttuuri muuttuvat väistämättä tasa-arvoisemmiksi.  Tällöin miesten eliniän pidentämiseen voisi löytyä terveydenhuollon resursseja, poikien alisuorittamista koulutuksessa ei vähäteltäisi ja väkivaltaan suhtauduttaisiin vakavasti uhrin tai tekijän sukupuolesta riippumatta. Nykyiseltä miestyöryhmältä ei kannata odottaa ihmeitä, sillä se tuntuu koostuvan pääosin status quon puolustajista. 

Sosiaalisessa mediassa miesnäkökulma on lähes aina esillä, mutta perinteisessä mediassa sitä ei tahdota muistaa edes silloin kun jutun aiheena on nimenomaan tasa-arvo.  Silti juuri median soisi kamppailevan vallanpitäjien unohtamien oikeuksien puolesta. 

Juuso Erno

STM:n miestyöryhmän jäsen

Julkaistu Helsingin Sanomissa 3.3.2014

perjantai 28. helmikuuta 2014

Eläkejärjestelmän tasa-arvoisuudesta



Naisten eläkkeiden niukkuus on yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ongelma (IS 11.2.). Tasa-arvon kannalta eläkejärjestelmän isoin ongelma on se, että miehet kuolevat naisia nuorempina ja ehtivät nauttia eläkkeestään vain hetken, jos sitäkään. 

Tilanteen korjaamiseksi on harkittava miesten eläkeiän laskemista ja/tai naisten eläkemaksujen nostamista. Kolmas vaihtoehto olisi miesten odotettavissa olevan eliniän nostaminen, mikä edellyttäisi merkittäviä panostuksia miesten ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon.

Jokainen voi toki vaikuttaa terveyteensä elintapavalinnoillaan, mutta eläkkeeseen ja palkkoihin vaikuttavat omat valinnat vielä varmemmin.  Miesten seksistinen syyttely huusholliavuttomuudesta ei tasa-arvoa lisää, mutta isien oikeuksien vahvistaminen edistäisi tasa-arvoisemman vanhemmuuden toteutumista ja sitä kautta parantaisi naisten asemaa työelämässä.

Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja